Ohjaus: George Miller

Musiikki: Brian May

Mad Max 2 oli yksi lapsuuden suosikkielokuvia jota katsottiin koulukaverin kanssa VHS:ltä useampaan otteeseen. Pikkupoikaa tietysti miellyttää elokuvan toiminta ja Mel Gibson nahka-asussaan kaahaamassa autolla pahiksia pakoon.

Nämä siis lähimpinä muistikuvina elokuvasta lapsuuden ajoilta ja nyt pitkän ajan jälkeen uusintakatselut todisti että Mad Maxin viehätysvoima toimii edelleen. Elokuva on kiistatta yksi parhaista toimintaelokuvista ja post-apocalypse kuvauksista mitä on tehty. Harmillista että nykyään harvoin enää tehdään näin tinkimättömiä toimintaelokuvia. Elokuvan tunnelma, reilusti ylilyöty design ja niukka dialogi luovat harvinaisen toimivan paketin. Dialogissa ei turhaa lässytetä ja ohjaaja George Miller uskaltaa onnistuneesti luottaaa visuaalisuuteen eikä pelkää pitkiä jaksoja missä ei kuulla puhetta ollenkaan. Tosin Mel Gibsonin hahmo on sinänsä hyvin niukkasanainen.

Brian May:n (ei se Queenin Brian May) musiikki toimii periaatteessa ihan hyvin mutta paikoitellen olisin hieman karsinut musiikkia. Välillä vähän turhankin mahtipontiseksi ja kovaääniseksi yltyvät teemat omat kyllä leffaan ihan omiaan mutta välillä alkaa jo musiikin pauhaus hieman puuduttamaan. Toisaalta taas sitten erittäin onnistuneesti myös osataan käyttää hiljaisuutta kuten esimerkkinä elokuvan loppupuolella hieno kohtaus missä lapsi kurottaa ottamaan luotia rekan konepelliltä.

Juoni on erittäin yksinkertainen mutta sopivan lyhyen kestonsa ja loistavan tunnelmansa vuoksi Mad Max 2:n tapahtumat pitävät otteessaan tiukasti koko kestonsa ajan. Lopun pitkä toimintajakso on tietysti aika pitkä mutta jaksaa pitää mielenkiinnon yllä vauhdikkaalla menolla ja toimivien käänteiden avulla.