Ohjaus: Fernando Di Leo

Musiikki: Luis Bacalov

Heikomman kakkososan jälkeen Il Boss lopetta Di Leon trilogian tyylikkäästi. Heti alussa päästään asiaan mukavasti ylilyödyn elokuvateatterikohtauksen ansiosta. Tällä kertaa jo edellisestä osasta tuttu Henry Silva näyttelee vakuuttavasti gangsteria joka tekee häikäilemättömästi mitä tahansa noustakseen mafiaportaassa ylöspäin. Käsikirjoitukseen on onneksi panostettu kakkososaa enemmän ja juonitteluvyyhti pitää hyvin otteessaan loppumetreille saakka. Il Boss on tyly kuvaus mafian sisäisestä maailmasta jossa poliisitkin ovat vain pelinappuloita. Näyttelijätyöskentely on kautta linjan hyvää, ainoa poikkeus on Gianni Garko komisario Torrina joka ei onnistu jotenkin vakuuttamaan.

Il Boss on kokonaisuutena ehkä hieman hajanainen ja elokuvan rytmitys ei ole läheskään niin intensiivinen kuin vaikka trilogian ensimmäisessä osassa. Aina kun päästään hyvään vauhtiin niin tulee uusi suvanto joka pysäyttää intensiteetin ikävästi eikä näin ollen leffa oikein tempaa niin hyvin mukaansa kuin se ehkä voisi.

Hyvä elokuva Il Boss silti on ja erityismaininta menee soundtrackille. Ensimmäisen osan tapaan säveltäjäksi on taas viisaasti hoidettu Luis Bacalov ja Il Boss tarjoaakin koko trilogian maukkaimman scoren. Pääteema on raivokkudessaan ja jopa hieman rock-henkisyydessään yksinkertaisesti päräyttävä eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. Toiminta ja ammuskelukohtaukset saavat aivan uuden ulottuvuuden aina kun soundtrack pamahtaa soimaan. Harmillista että näin vahvaa elokuvamusiikkia nykyään enää kuullaan harvoin. Jopa minun pikkuveli tuli keittiöstä sanomaan että "onpa leffassa hyvät musat".

Il Boss on hieno trilogian lopetus vaikka ensimmäisen osan tasolle ei edelleenkään päästä.