Ohjaus ja käsikirjoitus: Nic Balthazar

Musiikki: Praga Khan

Ben X kertoo pojasta jolla on todettu "lievä" autismi. Omissa maailmoissaan ja tietokonepelin äärellä viihtyvä Ben on sosiaalisesti hyvin rajoittunut ja arka joka kärsii kaiken lisäksi pahasta koulukiusaamisesta. Benillä on kyllä tyttöystävä johon hän on tutustunut internetissä pelattavan pelin välityksellä. Lopulta Ben keksii juonen jolla saada koulukiusaaminen loppumaan.

Ben X tarttuu hyvinkin ajankohtaiseen aiheeseen kun tietokonepelien vaikutuksista melutaan koko ajan ja koulukiusaaminen sun muut aiheet ovat olleet esillä maailmalla ja meillä suomessakin tapahtuneiden kouluammuskeluiden takia. Sinänsä aika riski jo aiheensa puoleta, Ben X onnistuu välttämään suurimmat moralisoinnit mutta lopputulos on silti aika kehno.

Mielestäni oli huono ratkaisu tehdä elokuva hieman dokumenttimaiseen suuntaan. Viittaan lähinnä haastattelupätkiin joita nähdään aina välillä tapahtumien ohella. Haastateltujen kommentit ovat aika yleispätevää juutajaata joita ilman elokuva olisi toiminut paremmin. Ne myös katkaisevat ikävällä tavalla tarinan aina aika ajoin. Elokuva olisi toiminut myös paremmin ilman alleviivaavaa kertojaääntä. Kyllä Benin ajatukset olis voinut kuvillakin ilmaista ja jättää vaikka hieman katsojallekin tulkinnanvaraa.

Ongelma onkin ehkä siinä että myöskään Greg Timmermans ei täysin vakuuta Benin roolissa. On varmasti erittäin vaikeaa näytellä mieleltään sairasta ihmistä ja Timmermans ei aivan tässä onnistu vaikka yritys on hyvä. Välillä ilmeet ja eleet ovat vähän vaivaannuttavan väkinäisiä ja ylikorostettuja. Myös elokuvan ärsyttävä hektinen ja nopea leikkaustyyli sekä raivostuttavan huono musiikki varmistavat sen että Beniin on vaikea samaistua ja elokuvaa on ärsyttävä seurata.

Ymmärrän että Nic Balthazarin idea on varmasti ollut yrittää kuvaustyylillä näyttää kuinka kaoottisena ja meluisana Ben maailman näkee ja kuulee mutta musiikkivideomainen toteutus ja tyhjänpäiväiset kuvakikkailut vievät vain huomion täysin väärään osoitteseen. Sen sijaan että katsoja pystyisi samaistumaan Benin mielenmaisemaan, aiheuttaa toteutus sen sijaan vain etäännyttämisefektin.

Yllättäen kuitenkin, viimeisen puolentunnin aikana elokuvan tunnelma ja kuvaus muuttuu hieman rauhallisemmaksi ja tänä aikana katsoja jopa hetkeksi imeytyy elokuvaan mukaan. Harmi vaan että tämä tapahtuu liian myöhään koska loppuratkaisukin on suhteellisen toimiva.

Ben X jää joistain hyvistä hetkistä huolimatta etäiseksi ja pinnallisen oloiseksi. Paremmalla pääosan esittäjällä (jolloin olisi enemmän voitu keskittyä häneen ilman kuvallisia kikkoja), maltillisemmalla toteutuksella sekä ilman haastattelujen ja kertojaäänen turhaa alleviivausta Ben X olisi voinut olla hyvä elokuva. Nyt sen mitättömäksi jäänyt potentiaali jäi lähinnä ärsyttämään.