Ohjaus: Martin Scorsese

Käsikirjoitus: Paul Schrade & Mardik Martin

Musiikki: Various Artists

Martin Scorsesen parhaimpiin elokuviin kuuluva Raging Bull on varmasti paras nyrkkeilyelokuva mitä on tehty. Raging Bull on mustavalkokuvana kuvattu  henkilökuvaus nyrkkeilijä Jake La Motta:sta jonka poukkoileva ja kiivas luonne heijastuu vahvasti yksityiselämän vaikeuksista kehän sisäpuolelle. Robert De Niro on elämänsä (jo toisessa) roolissa sairaan mustasukkaisena ja röyhkeänä Jake La Mottana. Myös monista muista Scorsesen elokuvista tuttu Joe Pesci näyttelee La Mottan veljeä joka toimii myös miehen managerina.

Robert De Niron suoritus kannattelee luonnollisesti koko elokuvaa ja Scorsese kuvaa hienosti Jake La Mottan yhä pahenevaa mustasukkaisuutta ja paranoidia luonnetta joka hyvin usein purkautuu kehässä agressiivisuutena. Jos herralla on paha päivä niin vastustajat saavat tuta sen perin pohjin ja erityisesti jos miehen silmäterä vaimo on sattunut mainitsemaan vastustajasta jotain postiivista. La Mottan veli ei hänkään ole mikään laupias samarialainen ja myös Raging Bull sisältää Scorseselle tyypillistä päälle käyvää väkivaltaa.

Kehässä kuvatut nyrkkeilyjaksot ovat kiinnostavasti ja tyylillä kuvattu. Scorsese hyödyntää mustavalkokuvaa onnistuneesti ja käyttää hidastuksia tyylillä eikä onneksi liikaa.

Musiikkia Raging Bull sisältää Scorsesen asteikolla aika vähän. Jälleen kerran säveltäjää ei ole palkattu säveltämään scorea vaan Scorsese käyttää eri artistien ja säveltäjien musiikkia hyväkseen. Casinon tai Goodfellas:in tapaista musiikin ilotulittelua ei kuitenkaan Raging Bull sisällä vaan musiikkia käytetään vähemmän ja hillitymmin. Erityisen hieno on elokuvan alkutekstien aikana kuultava  Pietro Mascagnin Cavalleria Rusticana oopperasta kuultava pätkä.

Raging Bull on vahva elokuva mutta jos jotain kritiikkiä pitäisi antaa niin loppupuolella hetken verran tuntuu että homma polkee paikallaan. Ehkä tarinan tositapahtumiin perustuvasta lähtökohdasta on haluttu kertoa loppuun asti Jake La Mottan tarina mutta nyt tuntui että lopussa elokuva vain jotenkin hiipui pois Jake La Mottan mukana. Ehkä loppuun olisi kaivannut jotain hieman särmikkäämpää otetta. Noh, hieno elokuva joka tapauksessa.